|
|
 |
Kuulumisia hopeasompalaisten Himoksen leiriltä 5.10-7.10.2007
« Päivitetty : 19.10.07 klo 02:30 »
Morjesta!
Leirimme tavoitteena oli tarjota mielekkäitä ja arvokkaita kokemuksia hiihtoharjoittelusta ja vuorovaikutuksista samanhenkisiin nuoriin ja valmentajiin. Hiihdossa tarvittavista merkittävistä ominaisuuksista tällä kertaa leiriohjelmassa oli tavoitteena opetella harjoitteita, joilla voidaan kehittää maksimaalista hapenottokykyä. Tavoitteena oli myös tehdä rullilla lihaskestävyyden kehittämisen kannalta ominaisia harjoitusärsykkeitä. Leirillä pidettiin olennaisena osana esillä myös suoritustekniset asiat, mitä harjoitetta sitten ikinä tehtiinkin.
Leiri alkoi himos-leirin luonteelle ominaisesti ylämäkijuoksutestillä. Mittaa tuolle Himos - Centerin edestä lähtevälle raskaalle ja opettavaiselle lenkille kertyi Pohjois-Himoksen laelta mitattuna n. 3,3 km. Matkaan starttasi uskaliaan ja innokkaan reilun parinkymmenen hengen hopeasompalaisryhmän kirittäjiksi toistakymmentä menohaluja puhkuvaa piirin nuorten aikuisten tehoryhmäläistä. Valmentajien joukosta mukaan esimerkkiä antamaan kelpuutettiin Hännisen Risto, joka ilmoittautuikin vahvalla menollaan "mustaksi hevoseksi" talven veteraanien mittelöihin.
Lauantaipäivä meillä meni rullahiihtoharjoitusten parissa, johon Himoksesta Jämsään päin lähtevä Säyrylän uudehko ja vaihteleva kevyenliikenteenväylä tarjosi, vielä säänkin salliessa, loistavat puitteet. Rullahiihdossa opettelimme ja teimme yhdenlaista harjoitusmallia kehittää lihaskestävyysominaisuuksia. Käytimme tätä mallia molemmissa päivän harjoituksissa sekä luistellen, että tasatyöntäen.
Iltaisin yritimme tehdä huoltavaa jalkalenkkeilyä sekä vartalon ja raajojen yhteistoimintaa kehittäviä asioita. Liikuimme myös ryhmässä toiminnallisesti leikkien ja kannustaen toisiamme. Joku jopa sanoi illan olleen mukava. Se tuntui mukavalta. Illat päättyivät iltapalan jälkeen omassa tai hetken aikaa vieraassa mökissä rauhoittumiseen ennen nukkumaan menoa.
Sunnuntaina ohjelmassa oli lähes kaikille nuorille uusi harjoitusmalli sauvarinteeseen. Harjoitus oli mukailtu versio päävalmentaja Magnar Dalenin Suomeen tuomasta sauvarinnemallista, jossa lyhyehköä, mutta täysiä tehtävää nopeus/nopeusvoima juoksuloikkaosiota seurasi palautuksen jälkeen muutaman minuutin kovempi yhtenäinen nousu. Valmentajalle jäi erityisesti mieleen yhden kovaa intoa ja kuntoa hehkuvan nuoren kommentti, "tämä oli hyvä harjoitus, sai vetää kovaa hyvällä tunteella", jonka hän tuli sanomaan harjoituksen jälkeen.
Lopuksi haluan palata jutun alkuun ja perin mielenkiintoiseen tervehdykseen, jolla aloitin tämän tekstin. Nimittäin, tuo samainen tervehdys, jonka me valmentajat usein nuorilta leirillä kuulimme, jäi omaa mieltäni mietityttämään leiriltä kotia palatessa. Mietin pitkään illalla, miksi nuoret hokevat aina uudestaan ja uudestaan päättäväinen ja iloinen ilme kasvoillaan meille valmentajille, että "morjesta", vaikka olisimme tavanneet päivän aikana jo useita kertoja.
Alusta asti minulle oli selvää, ettei kyse ollut mistään pelkästä huulenheitosta tai ystävällisestä eleestä, vaikka niiden osasia sanonta ilmeisesti myös piti sisällään. Tervehdys tuntui pitävän sisällään jonkun isomman tunnemerkityksen, jonka ilmaisemiseen nuorten oli helpompi keksiä tuo yksinkertaisen tehokas sanallinen ilmentäjä. Luulen siis, että morjesta sanaan kätkeytyi sen trendikkyyden lisäksi myös jonkinlainen tunnesanoma, jonka itse päättelin nuorten olemuksesta ja tekemisistä tehokkaaksi piiloviestiksi meille valmentajille. Tervehdys saattoi tarkoittaa vapaasti kuviteltuna osasia esimerkiksi seuraavista tuntemuksista: "Hei valmentajat! Kaikki on kunnossa. Kroppa ottaa vastaan harjoitteita ja on siistiä olla tässä porukassa!"
Saatan olla tosin pahasti väärässäkin, mutta jos oma tulkintani pitää yhtään paikkansa uskon, että korviini kantautuu "morjesta" vielä seuraavalla leirillä, sekä talven kilpailuissa tavatessamme.
Morjesta!
- Jouni
"ladun hiihti, latvan taittoi"
Teksti: Jouni Heinonen
Kuvat: Sami Hilden
(Kuvat avautuvat kuvateksteineen isommiksi kun klikkaat niitä hiirellä)
Bonuskuva: "Himosvuorta valloittamassa"
|
|
|